It´s been a while since the first time we wrote here. The main reason, for me at least, is that I´ve considered whether or not to post the articles I´ve written. Now, as we´re in Granada, Nicaragua, we´re having a great opportunity to examine the past and present of Nicaraguan politics via interviews and, of course, reading. We´ve come to the conclusion that it´s not smart to publish our articles here, because that might reduce our possibility to get them published in newspapers, magazines and other forums. We will, however, elaborate the issues we´re dealing with and possibly post our drafts to our blog. We are also more than willing to consider your suggestions about topics you regard as worth examining or forums to which we could sell or give our stories.
We will hopefully soon, probably next weekend or the one after that, meet representatives of MRS (Movimiento Renovación Sandinista or Sandinista Renovation Movement), FSNL and/or contras.
I also managed to find, thanks completely to the help of our contacts, very good sources about Nicaraguan politics, en inglés también. Although we had some time before this trip to study the history and current issues in Central America, we still feel we´re running out of time. You can´t learn and internalize but a certain amount of things in any given time.
We decided that Meeri will write about what we´ve done. If you don´t know Finnish then start learning.
I hope everyone there is doing fine, too. Looking forward to hearing from you, comrades.
All the best,
Bruno.
perjantai 26. lokakuuta 2007
Costa Rica ja kuolemanlento Nicaraguaan.
Costa Rican luonnon kauneus ja turistien rahastus on takanapain!
Kerron muutamia tunnelmia retkistamme siella. Vuokrasimme kahden englantilaisen tyton ja pojan kanssa auto, jolla ajattiin koko Karibian rannikko lapi. Pysahdyttiin kolmessa luonnonpuistossa ja pienissa kylissa. Me tultiin kaikki oikein hyvin toimeen ja viikko heidan kanssa oli tosi mukava. Paivat kului auringon paahteessa ja illat rankkasateissa. Reggae soi ja lapset istui puissa. Sademetsissa oli helppo hengittaa ja nautin monista asioista - Brunosta, elaimista, kasveista, tuulesta, auringosta, sateesta, meresta, ihmisista, lapsista, kulttuurista ja erilaisuudesta. Tarkkailtavaa on runsaasti, ja into ja halu nahda ja kokea kasvaa paivittain.
Luonnossa oleminen on vayla hengittaa taalla, vaikka huomaakin ihmisten ja luonnon valisen kuilun, kun turistit tunkeutuvat royhkeasti elamyksia hakien toisten asumussijoille ja kirjaimellisesti tallaavat alleen paikallisen elain-ja kasvikunnan. Sademetsien sisalla kuhiseva maailma kuuluu niille, jotka on tarkoitettu sinne. Kokemusten ostamiseen ja kulutusturismiin vastataan Costa Ricassa kysynnan mukaan, jota tietenkin on runsaasti. Siita kaukana pysyminen on aika hankalaa, ja yleisesti annetaan olettaa kokemusten ostamisen olevan luonnollista ja tarpeellista, vaikka olemiseen metsassa ja omatoimiseen tutkimiseen ei tarvita dollareita tai coloneita. Ihmisen noyryydessa on viela paljon saavutettavaa ennen kuin tasapaino luonnon ja ihmisten valilla voisi syntya luonnollisesti. Se mita me ollaan Brunon kanssa nahty on syventanyt paljon mun kunnioitusta luontoa kohtaan. Turismi ja isot holisevat ryhmat pelottavat elaman ympariltaan. Harmi kylla valilla olemme seisoneet kyseisessa ryhmassa ja tunteneet pettymysta ja hapeaa. On vaikea valita oikeaa tapaa lahestya luontoa, mutta luulen etta tarkkalu rauhassa ja huomiota herattamatta tai tasapainoa jarkyttamatta on paras keino tutustua sademetsan saloihin. Vastaan on tullut mita kummallisempia kasveja ja elaimia, pelottavia ja kova aanisia, kauniita ja koskettavia - jokaisessa kiehtovat yksityiskohtansa. Liskoja, lintuja, pesukarhuja, apinoita, kaimaaneja, perhosia, iguanoja ja paljon muita kavereita. Sademetsat oli tosi suuria, ja siella tuoksui kasveilta ja vahan mullalta. Sellaiselta kostealta luontohoyrylta. Nain muutaman kolibrin, ja ne naytti tosi kauniilta ja jannittavalta. Metsissa kuuluu paljon aania, linnut laulaa ja hyonteiset porraa, valilla apinat karjuu tosi pelottavasti ja uskomattoman lujaa. Vain uroksille on kehittynyt kurkkuun luu, jonka avulla ne voivat tehda sen hurjan aanen. Monia elaimia on melkein mahdoton huomata niiden suojavarin ja luontoon sulautumisen takia. Esimerkiksi Jeesus Kristus lisko (joksi sita taalla kutsutaan, kun se juoksee vetten paalla), on kirkkaan vihrea ja yleensa taysin paikallaan. Sita on taysin mahdoton huomata jos ei katso todella tarkkaan. Sitten sita alkaakin miettimaan minka kaiken ohi on kavellyt tietamatta niiden olleen ihan vieressa. Apinat tuijottaa muutamien metrien paassa paastamatta aantakaan tarkkaillen metsaan saapuvia muukalaisia. Kilpikonnien pesinta oli hyvin koskettava, yli metrin pituiset kilpikonnat tulevat kaivamaan oisin kuipan hiekkaan, johon ne laskevat munansa ja palaavat takaisin mereen. Noin 1000 munasta yksi poikanen selviaa aikuiseksi. Me naimme kuinka viiden sentin kokoinen sininen kilpikonnan poikanen syntyi ja potki tiensa rannalta mereen, tietamattomana vaaroista ja yksinaisyydesta, mutta niin innokkaana. Siina tosiaan tiivistyi elaman kauneus ja haavoittuvaisuus.
Kun palattiin San Joseen Karibian retkeltamme, eksyttiin pahasti pimeassa kaupungissa kolmeksi tunniksi. Bruno oli viela pahassa vatsataudissa ja kuumessa, joten eksyksissa olo ei ollut mikaan paras juttu. Pysahdyttiin aina tien sivuun etta han sai oksentaa rankkasateessa. Onneksi loydettiin lopulta hotelli lentokentan vieresta ja tavattiin todella mukava mies Belizesta, kenen luokse menemme ehka viela kylaan.
Meresta loytyi uskomattomia ekosyysteemeja. Korallit olivat kiehtovan kauniita kirkkaine kaloineen ja muotoineen. Korallit jakautuvat kukka-ja sulkakoralleihin ja muodostavat riutan kalkkilevien kanssa. Kalat olivat tosi varikkaita ja upeita, naimme myos muutaman ison parven. Ymparilla myos ui rauskuja ja haita, joita emme kuitenkaan Brunon kanssa onnistuneet nakemaan. Hai meidan ystavien vieressa oli puolitoista metrinen. Ihan hyva etten nahnyt haita, kun en siihen ollut valmistautunut, muuten olisivat rapylat alkaneet parskia ympariinsa ja hai hyokannyt kimppuun. Pahimpia ovat kylla barrakudat, ja onnistuin nakemaan todella ison sellaisen, yli metrin pituisen. Se naytti lihavalta ja ilkealta. Meri tuntuu uskomattomalta, kuin toiselta ulottuvuudelta, johon voi vain tirkistella ja toivoa nakevansa edes vilauksen sen salaisuuksista. Nain veneesta delfiineja, ne olivat niin rauhoittavia ja vain muutamien metrien paassa. Valilla ne teki hyppyja kaempana meista.
Brunon kanssa on turvallista, antoisaa ja ihanaa olla. On mahtavaa huomata, etta aina voi syventaa ystavyyttaan ja oppia tuntemaan toista paremmin. On helpottavaa huomata, etta matkustaessakaan meissa ei ilmene pahemmin itsepaisyytta tai riidanhaluisuutta.
Lento San Josesta Manuaguaan oli yksinkertaisesti kamala. Lennettiin pikkuruisella potkurikoneella, joka oli vuosikymmenten (tai satojen) takaa ja hyva kun pysyi ilmassa. Koko kone heittelehti, tarisi ja pomppi ilmassa. Puristin Brunon katta ja tuli ihan kuolemanpelon kyyneleet silmiin. En mielellaan koe sita enaa, ja olen onnellinen etta selvittiin hengissa. (Tosiaan noita pienia potkurikoneita putoilee, viimeksi Venezuelassa, ja jos oisin tiennyt aiemmin meidan lentavan sellaisella, en olisi mennyt koko lennolle.)
Me ollaan nyt Nicaraguassa, Granadassa, joka on todella kaunis pieni kaupunki. Me asutaan perheessa, joka on tosi mukava ja ystavallinen. Saadaan sielta kolme ruokaa paivassa ja meilla on oma huone. Perheeseen kuuluu kolme sukupolvea, ja nuorin on todella suloinen 3-vuotias tytto. Eilen alkoi espanjan tunnit, nelja tuntia paivassa oman opettajan kanssa kahdestaan, joten opin paljon ja intensiivisesti. Tama kielikoulu vaikuttaa oikein mukavalta ja ihmiset ovat avuliaita. Viela emme ole tutustuneet koulun vapaaehtoistyohon katulasten kanssa. Olen ollut sairas nyt muutaman paivan, joten energiaa ei ole paljon ja on vahan vaikea olla. Maha on tosi kipea ja oksettaa. Flunssakin on varmaan tulossa kun on niin kurkku kipea. Toivotaan, etta menee pian ohi. Valilla on niin huono olo, etta on vaikea liikkua. Brunolla on olo jo parempi, mutta valilla maha sekaisin niin kuin mulla.
Taalla tunnelma on mukavampi ja rauhallisempi kuin Costa Ricassa. Arkkitehtuuri on hyvin kaunista, ja taloja reunustaa koukerot ja muut hauskat muodot. Ovet ovat korkeita ja talot matalia. Kaduilla tuoksuu valilla hevoset ja haisee niiden lanta. Joka puolella on kauniita vareja ja vanhoja rakennuksia. Paljon kirkkoja ja kaunis keskuspuisto. Nain kun miehia ajoi pyoralla, ja niilla on niiden aiti, mummo tai tyttoystava kyydissa istumassa tangon paalla.
Olen loytanyt itselle aiheita lehtijuttuihin ja valokuvaukseen. Ne paapainottuu Guatemalaan, siella tehtyihin vakivaltarikoksiin naisia kohtaan ja mayaintiaanien lasten oikeuksiin ja koulutukseen. Kirjoitan siita lisaa kun sivistan ensin itseni alkuun.
Kohta on jo illallisen aika meidan perheen luona. Perheen aiti on kokannut hyvia poperoita meille. Ja tuorepuristettuja mehuja!
Kiitos kaikille, jotka on jaksanut kommentoida takaisin, niita on tosi mukava lukea.
Tengo que irme ahora, hasta luego y buenas noches.
-Meeri
Kerron muutamia tunnelmia retkistamme siella. Vuokrasimme kahden englantilaisen tyton ja pojan kanssa auto, jolla ajattiin koko Karibian rannikko lapi. Pysahdyttiin kolmessa luonnonpuistossa ja pienissa kylissa. Me tultiin kaikki oikein hyvin toimeen ja viikko heidan kanssa oli tosi mukava. Paivat kului auringon paahteessa ja illat rankkasateissa. Reggae soi ja lapset istui puissa. Sademetsissa oli helppo hengittaa ja nautin monista asioista - Brunosta, elaimista, kasveista, tuulesta, auringosta, sateesta, meresta, ihmisista, lapsista, kulttuurista ja erilaisuudesta. Tarkkailtavaa on runsaasti, ja into ja halu nahda ja kokea kasvaa paivittain.
Luonnossa oleminen on vayla hengittaa taalla, vaikka huomaakin ihmisten ja luonnon valisen kuilun, kun turistit tunkeutuvat royhkeasti elamyksia hakien toisten asumussijoille ja kirjaimellisesti tallaavat alleen paikallisen elain-ja kasvikunnan. Sademetsien sisalla kuhiseva maailma kuuluu niille, jotka on tarkoitettu sinne. Kokemusten ostamiseen ja kulutusturismiin vastataan Costa Ricassa kysynnan mukaan, jota tietenkin on runsaasti. Siita kaukana pysyminen on aika hankalaa, ja yleisesti annetaan olettaa kokemusten ostamisen olevan luonnollista ja tarpeellista, vaikka olemiseen metsassa ja omatoimiseen tutkimiseen ei tarvita dollareita tai coloneita. Ihmisen noyryydessa on viela paljon saavutettavaa ennen kuin tasapaino luonnon ja ihmisten valilla voisi syntya luonnollisesti. Se mita me ollaan Brunon kanssa nahty on syventanyt paljon mun kunnioitusta luontoa kohtaan. Turismi ja isot holisevat ryhmat pelottavat elaman ympariltaan. Harmi kylla valilla olemme seisoneet kyseisessa ryhmassa ja tunteneet pettymysta ja hapeaa. On vaikea valita oikeaa tapaa lahestya luontoa, mutta luulen etta tarkkalu rauhassa ja huomiota herattamatta tai tasapainoa jarkyttamatta on paras keino tutustua sademetsan saloihin. Vastaan on tullut mita kummallisempia kasveja ja elaimia, pelottavia ja kova aanisia, kauniita ja koskettavia - jokaisessa kiehtovat yksityiskohtansa. Liskoja, lintuja, pesukarhuja, apinoita, kaimaaneja, perhosia, iguanoja ja paljon muita kavereita. Sademetsat oli tosi suuria, ja siella tuoksui kasveilta ja vahan mullalta. Sellaiselta kostealta luontohoyrylta. Nain muutaman kolibrin, ja ne naytti tosi kauniilta ja jannittavalta. Metsissa kuuluu paljon aania, linnut laulaa ja hyonteiset porraa, valilla apinat karjuu tosi pelottavasti ja uskomattoman lujaa. Vain uroksille on kehittynyt kurkkuun luu, jonka avulla ne voivat tehda sen hurjan aanen. Monia elaimia on melkein mahdoton huomata niiden suojavarin ja luontoon sulautumisen takia. Esimerkiksi Jeesus Kristus lisko (joksi sita taalla kutsutaan, kun se juoksee vetten paalla), on kirkkaan vihrea ja yleensa taysin paikallaan. Sita on taysin mahdoton huomata jos ei katso todella tarkkaan. Sitten sita alkaakin miettimaan minka kaiken ohi on kavellyt tietamatta niiden olleen ihan vieressa. Apinat tuijottaa muutamien metrien paassa paastamatta aantakaan tarkkaillen metsaan saapuvia muukalaisia. Kilpikonnien pesinta oli hyvin koskettava, yli metrin pituiset kilpikonnat tulevat kaivamaan oisin kuipan hiekkaan, johon ne laskevat munansa ja palaavat takaisin mereen. Noin 1000 munasta yksi poikanen selviaa aikuiseksi. Me naimme kuinka viiden sentin kokoinen sininen kilpikonnan poikanen syntyi ja potki tiensa rannalta mereen, tietamattomana vaaroista ja yksinaisyydesta, mutta niin innokkaana. Siina tosiaan tiivistyi elaman kauneus ja haavoittuvaisuus.
Kun palattiin San Joseen Karibian retkeltamme, eksyttiin pahasti pimeassa kaupungissa kolmeksi tunniksi. Bruno oli viela pahassa vatsataudissa ja kuumessa, joten eksyksissa olo ei ollut mikaan paras juttu. Pysahdyttiin aina tien sivuun etta han sai oksentaa rankkasateessa. Onneksi loydettiin lopulta hotelli lentokentan vieresta ja tavattiin todella mukava mies Belizesta, kenen luokse menemme ehka viela kylaan.
Meresta loytyi uskomattomia ekosyysteemeja. Korallit olivat kiehtovan kauniita kirkkaine kaloineen ja muotoineen. Korallit jakautuvat kukka-ja sulkakoralleihin ja muodostavat riutan kalkkilevien kanssa. Kalat olivat tosi varikkaita ja upeita, naimme myos muutaman ison parven. Ymparilla myos ui rauskuja ja haita, joita emme kuitenkaan Brunon kanssa onnistuneet nakemaan. Hai meidan ystavien vieressa oli puolitoista metrinen. Ihan hyva etten nahnyt haita, kun en siihen ollut valmistautunut, muuten olisivat rapylat alkaneet parskia ympariinsa ja hai hyokannyt kimppuun. Pahimpia ovat kylla barrakudat, ja onnistuin nakemaan todella ison sellaisen, yli metrin pituisen. Se naytti lihavalta ja ilkealta. Meri tuntuu uskomattomalta, kuin toiselta ulottuvuudelta, johon voi vain tirkistella ja toivoa nakevansa edes vilauksen sen salaisuuksista. Nain veneesta delfiineja, ne olivat niin rauhoittavia ja vain muutamien metrien paassa. Valilla ne teki hyppyja kaempana meista.
Brunon kanssa on turvallista, antoisaa ja ihanaa olla. On mahtavaa huomata, etta aina voi syventaa ystavyyttaan ja oppia tuntemaan toista paremmin. On helpottavaa huomata, etta matkustaessakaan meissa ei ilmene pahemmin itsepaisyytta tai riidanhaluisuutta.
Lento San Josesta Manuaguaan oli yksinkertaisesti kamala. Lennettiin pikkuruisella potkurikoneella, joka oli vuosikymmenten (tai satojen) takaa ja hyva kun pysyi ilmassa. Koko kone heittelehti, tarisi ja pomppi ilmassa. Puristin Brunon katta ja tuli ihan kuolemanpelon kyyneleet silmiin. En mielellaan koe sita enaa, ja olen onnellinen etta selvittiin hengissa. (Tosiaan noita pienia potkurikoneita putoilee, viimeksi Venezuelassa, ja jos oisin tiennyt aiemmin meidan lentavan sellaisella, en olisi mennyt koko lennolle.)
Me ollaan nyt Nicaraguassa, Granadassa, joka on todella kaunis pieni kaupunki. Me asutaan perheessa, joka on tosi mukava ja ystavallinen. Saadaan sielta kolme ruokaa paivassa ja meilla on oma huone. Perheeseen kuuluu kolme sukupolvea, ja nuorin on todella suloinen 3-vuotias tytto. Eilen alkoi espanjan tunnit, nelja tuntia paivassa oman opettajan kanssa kahdestaan, joten opin paljon ja intensiivisesti. Tama kielikoulu vaikuttaa oikein mukavalta ja ihmiset ovat avuliaita. Viela emme ole tutustuneet koulun vapaaehtoistyohon katulasten kanssa. Olen ollut sairas nyt muutaman paivan, joten energiaa ei ole paljon ja on vahan vaikea olla. Maha on tosi kipea ja oksettaa. Flunssakin on varmaan tulossa kun on niin kurkku kipea. Toivotaan, etta menee pian ohi. Valilla on niin huono olo, etta on vaikea liikkua. Brunolla on olo jo parempi, mutta valilla maha sekaisin niin kuin mulla.
Taalla tunnelma on mukavampi ja rauhallisempi kuin Costa Ricassa. Arkkitehtuuri on hyvin kaunista, ja taloja reunustaa koukerot ja muut hauskat muodot. Ovet ovat korkeita ja talot matalia. Kaduilla tuoksuu valilla hevoset ja haisee niiden lanta. Joka puolella on kauniita vareja ja vanhoja rakennuksia. Paljon kirkkoja ja kaunis keskuspuisto. Nain kun miehia ajoi pyoralla, ja niilla on niiden aiti, mummo tai tyttoystava kyydissa istumassa tangon paalla.
Olen loytanyt itselle aiheita lehtijuttuihin ja valokuvaukseen. Ne paapainottuu Guatemalaan, siella tehtyihin vakivaltarikoksiin naisia kohtaan ja mayaintiaanien lasten oikeuksiin ja koulutukseen. Kirjoitan siita lisaa kun sivistan ensin itseni alkuun.
Kohta on jo illallisen aika meidan perheen luona. Perheen aiti on kokannut hyvia poperoita meille. Ja tuorepuristettuja mehuja!
Kiitos kaikille, jotka on jaksanut kommentoida takaisin, niita on tosi mukava lukea.
Tengo que irme ahora, hasta luego y buenas noches.
-Meeri
lauantai 13. lokakuuta 2007
The first days.
Hi everyone,
It seems Meeri will be writing in the native language and I´ll write in English to all those simple-minded friends (Fawwaz and other Israeli/Palestinian comrades, Davide, our German ex-room-mates et al.) who´re not yet able to speak our Finno-Ugric language.
To get to Caracas from Hki took 20 hours after a sleepless night before the departure. Yeah, we hadn´t packed our things on time. The trip from the Juan Santamaria Int., Caracas, to Caracas downtown took around three hours, though the normal duration is more or less 45min or so. The traffic jam was a real LA-style show. At that point we hadn´t slept for quite a long time and we were muerto de hambre. Finally we arrived to our host in Altamira, a “good, decent” area in the notorious Caracas. I will tell you about our hosts later.
My main interest at the moment is to prepare myself to the interviews we´re gonna do in Nicaragua. I´ve been reading about the country extensively and the situation there is very interesting. And from my journalistic point of view, it´s quite demanding, too. The revolution in 1979 brought about many dramatic, important changes. However, as pretty much the entire political spectrum outside of Somoza´s inner circle was united against the dictator´s regime and the National Guard, in the post-revolution era the common tensions between various socio-economic and political factions remained. Besides that state of affairs, which would later develop into a civil war with close US planning and involvement, the country which the Sandinistas inherited was having a debt of US $ 1.6 billion. The death toll in the war was around 50 thousand and more than half a million people were left homeless.
We´re especially interested in Sandinistas and their policies. That´s a topic I would very much like to read more about but I haven´t found any resource of substantial critique of FSNL yet. Sure, you can find a lot of those advocating the Contra and/or US government perspective, but normally all they´ve to say is that Sandinistas are communists and have established a police-state etc and oh how wonderful it would´ve been had the brave freedom-fighters, aka contrarevolucionarios, won. So far I haven´t found that much other sources, but I know they exist.
I´m very lucky to have Meeri here. It´s luxurous to have a person like her to brainstorm with, to talk to. We´re helping each other to understand the various issues we´re interested in here. She´s the man.
Right now Meeri, Melanie (our English-German friend we met in Juan Santamaria Int.) and myself are at Comunicaciones Iberoamericanas Internet-café.
Hasta luego,
Bruno.
It seems Meeri will be writing in the native language and I´ll write in English to all those simple-minded friends (Fawwaz and other Israeli/Palestinian comrades, Davide, our German ex-room-mates et al.) who´re not yet able to speak our Finno-Ugric language.
To get to Caracas from Hki took 20 hours after a sleepless night before the departure. Yeah, we hadn´t packed our things on time. The trip from the Juan Santamaria Int., Caracas, to Caracas downtown took around three hours, though the normal duration is more or less 45min or so. The traffic jam was a real LA-style show. At that point we hadn´t slept for quite a long time and we were muerto de hambre. Finally we arrived to our host in Altamira, a “good, decent” area in the notorious Caracas. I will tell you about our hosts later.
My main interest at the moment is to prepare myself to the interviews we´re gonna do in Nicaragua. I´ve been reading about the country extensively and the situation there is very interesting. And from my journalistic point of view, it´s quite demanding, too. The revolution in 1979 brought about many dramatic, important changes. However, as pretty much the entire political spectrum outside of Somoza´s inner circle was united against the dictator´s regime and the National Guard, in the post-revolution era the common tensions between various socio-economic and political factions remained. Besides that state of affairs, which would later develop into a civil war with close US planning and involvement, the country which the Sandinistas inherited was having a debt of US $ 1.6 billion. The death toll in the war was around 50 thousand and more than half a million people were left homeless.
We´re especially interested in Sandinistas and their policies. That´s a topic I would very much like to read more about but I haven´t found any resource of substantial critique of FSNL yet. Sure, you can find a lot of those advocating the Contra and/or US government perspective, but normally all they´ve to say is that Sandinistas are communists and have established a police-state etc and oh how wonderful it would´ve been had the brave freedom-fighters, aka contrarevolucionarios, won. So far I haven´t found that much other sources, but I know they exist.
I´m very lucky to have Meeri here. It´s luxurous to have a person like her to brainstorm with, to talk to. We´re helping each other to understand the various issues we´re interested in here. She´s the man.
Right now Meeri, Melanie (our English-German friend we met in Juan Santamaria Int.) and myself are at Comunicaciones Iberoamericanas Internet-café.
Hasta luego,
Bruno.
Ensimmaiset paivat reissullamme!
Hei Kaikki! Vihdoinkin paasen kirjoittamaan tanne ja keromaan miten kaikki sujui tai ei sujunut matkamme alkuvaiheessa. Aloitan siis keskiviikosta, jolloin herasimme kello 4.30 tai mina en oikeastaan herannyt koska en ehtinyt nukahtaa oikein ollenkaan. Lahdimme lentokentalle bussilla ja istuimme alas saksalaisten ystaviemme kanssa, jotka olivat matkalla New Yorkiin. Kun erosimme, saksalainen ystavamme otti passimme ja lentolippumme vahingossa mukaan ja havisi nakyvista. Ennen kuin tajusimme mita oli tapahtunut, onneksi han loysi meidat ja antoi takaisin omaisuutemme - Tassa vaiheessa siis voimme huokaista etta meerilla ja brunolla on Suomen lentokentalla kaikki hyvin! Paasimme koneeseen ja kuulimme etta se lahtee tunnin myohassa Pariisiin, jossa meilla oli 55 minuuttia aikaa vaihtaa konetta Caracasiin. No, lentomatkan hermoilujen jalkeen ehdimmeko vai emme, saavuimme Pariisiin 10.25, ja toinen lentomme lahti kello 10.35. Siina vaiheessa mun Helsingista pyytama pariisin lentokentan kartta tuli kuvaan, ja pelasti meidat, tai niin me ainakin luultiin, kun ehdittiin juosta 5 minuutissa uuteen terminaaliin ja oltiin 10.35 koneessa Caracasiin. Hiesta markina ja helpotuksesta huojentuneita kuulimme etta kone odottaa myohassa tulleita tunnin ajan, joten mun kartalla ja meidan maratonin loppurutistuksella ei ollutkaan hitsiakaan valia. No se siita! Nukuttiin ja katsottiin pari tyhmaa leffaa koneessa ja saavuttiin tunti myohassa Caracasiin, ja odoteltiin meidan matkatavaroita yli puoli tuntia. Siina vaiheessa mun takapuolessa alko tuntua silta etta meidan matkatavarat ei ole koskaan tulossakaan, ja ei ne ollutkaan. Ne oli jaany Pariisiin ja me oltiin koko aika seisottu ison kyltin vieressa jossa luki myohastyneiden matkatavaroiden haltijoiden nimet eli joukossa oli isolla mun nimi. Sitten me hakeuduttiin huonolla espanjalla taksiin ja tiedettiin sen kestavan meidan majapaikkaan (mista ei kylla ollut mitaan hajua muuta kuin osoite) noin 40 minuuttia. No, siina sita tuli istuttua vasyneena ja nalkaisena lahes kolme tuntia ruuhkan takia. Valtavat automeret vaan seisoo ja saastuttaa, eika mikaan liiku mihinkaan. Kun paastiin majapaikkaan, Carola otti meidat tosi vieraanvaraisesti vastaan ja alue oli turvallisin koko Caracasissa. Kaytiin viela syomasssa meidan Carolan kanssa ja saatiin kuunnella ylaluokkasen ja luokkatietoisen typeria mielipiteita. Han oli oikein mukava ja ystavallinen, mutta maalmankatsomuksessa meilla ei valttamatta ollut kamalasti jaettavaa. Seuraavana yona ei kamalasti nukuttu, kun olimme niin vasyneita etta ei saatu enaa edes unta. Seuraavana aamuna meidat vietiin vuorille vietavalle hissille, ja matka sinne oli paata huimaavan upea. Vuori oli n. kolme kilometria korkea ja paasimme koko matkan sinne hiihtohissin tapaisella laitteella. Maisemat olivat niin kauniita, ja vuoret olivat yltapaalta sademetsan peitossa. Kun luuli saavuttavansa huipun, olikin vasta keskivaiheessa ja matka jatkui viela pilviin saakka. Siella me lahdettiin kavelemaan pienta kylaa kohti, mutta viiden kilsan jalkeen oltiin vahan eksyksissa ja taivaalta alkoi sataa sankosta kaatamalla, ja me kastuttiin muutamassa minuutissa litimariksi. Juostiin kilsan verran ylamakeen lahimpaan ravintolaan ja juotiin teeta ja kuivateltiin. Sitten me saatiin autokyyti takas hissille ja mentiin alas takaisin, jossa odotettiin tunnin verran kyytia takaisin majapaikalle. Meita hakemaan tuli Carolan ystava Reina, joka halusi vieda meidat syomaan jollekin tietylle alueelle, jonne oli kamalat ruuhkat ja me paadyttiin ostoskeskukseen, jossa ei kaynyt visa-kortti, ja me hadin tuskin saatiin syotavaa. Oltiin hieman artyneita ja todella vasyneita retkesta vuorille, mutta ei kehdattu valittaa. Kuunneltiin Reinan, joka myos erosi mielipiteiltaan meista aika radikaalista, juttuja nelja tuntia ja meita tosiaan alkoi vahan kyllastyttamaan. Kotiin paastyamme Carolan kamppis Jose Gabriel halusi vieda meidat viimeisen illan kunniaksi kaljalle, ja sanoimme etta voimme lahtea ihan hetkeksi ja ihan lahelle. Han vei meidat kauas ja pitkaksi aikaa, ja kittasi kaljaa meidan juodessa mehua, eika halunnut lahtea ei millaan. No parin tunnin jalkeen paastiin kotiin eika seuraava yokaan mennyt hyvin, nukuttiin alle nelja tuntia. Seuraavana aamuna olo oli aika kamala kun vasymys todella tunki paalle ja kaikki tuntui raskaalta. Jose gabriel halusi vieda meidat kamalalle countryclubille syomaan ja siella jatkui ylaluokkaisimman urpoimmat jutut ja ylimielisin kaytos. Aloimme olla korviamme myoten taynna naita "ystaviamme" ja tilasimme taksin nopeasti lentokentalle. Kuski oli hullu tai/ja ainessa, ja ajoi 30 minuutissa lentokentalle ajaen puolelta toisella ja kaistalla jota ei ollut olemassakaan. Hengissa pysyttiin ja lentokentalla odotettiin kuusi tuntia, koska me oltiin valmistauduttu ruuhkaan, jota ei sitten ollutkaan. Aika kavi hyvin pitkaksi ja lentokin oli kaksi tuntia myohassa, koska lentokapteenin mukaan Chavezin hallitus halusi tarkistaa kaikki matkatavarat yksitellen huumeiden takia. Costa Ricaan saavuttuamme oltiin nyt kypsyneita matkustamiseen ja edelleen hyvin vasyneita, onneksi paastiin hostelliin uuden ystavamme Melanien kanssa ja nukuimme hyvin! Tanaan herattyamme olo on jo paljon parempi, kavimme juuri syomassa ja tulimme kirjoittamaan internetiin. Ulkona sataa kaatamalla ja salamoi. Huomenna lahdemme retkelle tulivuorelle ja luonnonpuistoon. Kerataan taa yo viela voimia.
Me ollaan tyytyvaisia ja onnellisia, ja erittain innoissamme kaikesta. Alun vasymys ja odotukset on onneksi takanapain!
10 paivan paasta lahdetaan Nicaraguaan, jota odotetaan paljon. Siella meilla lakaa heti kielikou, jota jatkuu kolme viikkoa. Paikan nimi on Casa Xalteva on sosiaalityota tekeva organisaatio, joka yhdistaa kielikoulun ja lasten orpokodin ja oppimiskeskuksen. Siella me tehdaan sitten myos kaikkea vapaaehtoisina lasten kanssa. Meilla on myos hyva kontakti Nicaraguassa, Larissa Bruun, joka kirjoittaa Kumppani- lehteen. Han auttaa meita saamaan lisaa kontakteja ja tutustuttaa paikallisiin kansalaisjarjestoihin. Aiomme tutkia Sandanistien ja Contrien nykysyhdetta, ja uutta, hyvin pienikokoista ystavyysliiketta, jolla muutamat haluavat hellittaa sisallissodan tuomaa jannitetta contrien ja sandanistien valilla. Meilla on paljon suunnitelmia lehti-juttuja varten, josta kerron myohemmin enemman! Me suunnitellaan myos valokuvanayttelya, johon tulisi myos paljon tekstia.
Kirjoittakaa kaikki takaisin, ja kertokaa omat kuulumisenne! Meilla menee kaikin puolin loistavasti ja turvallisesti. Kaikki on niin hyvin kahdestaan. Paljon halauksia!
Meeri
Me ollaan tyytyvaisia ja onnellisia, ja erittain innoissamme kaikesta. Alun vasymys ja odotukset on onneksi takanapain!
10 paivan paasta lahdetaan Nicaraguaan, jota odotetaan paljon. Siella meilla lakaa heti kielikou, jota jatkuu kolme viikkoa. Paikan nimi on Casa Xalteva on sosiaalityota tekeva organisaatio, joka yhdistaa kielikoulun ja lasten orpokodin ja oppimiskeskuksen. Siella me tehdaan sitten myos kaikkea vapaaehtoisina lasten kanssa. Meilla on myos hyva kontakti Nicaraguassa, Larissa Bruun, joka kirjoittaa Kumppani- lehteen. Han auttaa meita saamaan lisaa kontakteja ja tutustuttaa paikallisiin kansalaisjarjestoihin. Aiomme tutkia Sandanistien ja Contrien nykysyhdetta, ja uutta, hyvin pienikokoista ystavyysliiketta, jolla muutamat haluavat hellittaa sisallissodan tuomaa jannitetta contrien ja sandanistien valilla. Meilla on paljon suunnitelmia lehti-juttuja varten, josta kerron myohemmin enemman! Me suunnitellaan myos valokuvanayttelya, johon tulisi myos paljon tekstia.
Kirjoittakaa kaikki takaisin, ja kertokaa omat kuulumisenne! Meilla menee kaikin puolin loistavasti ja turvallisesti. Kaikki on niin hyvin kahdestaan. Paljon halauksia!
Meeri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)