Costa Rica ja kuolemanlento Nicaraguaan.

Costa Rican luonnon kauneus ja turistien rahastus on takanapain!
Kerron muutamia tunnelmia retkistamme siella. Vuokrasimme kahden englantilaisen tyton ja pojan kanssa auto, jolla ajattiin koko Karibian rannikko lapi. Pysahdyttiin kolmessa luonnonpuistossa ja pienissa kylissa. Me tultiin kaikki oikein hyvin toimeen ja viikko heidan kanssa oli tosi mukava. Paivat kului auringon paahteessa ja illat rankkasateissa. Reggae soi ja lapset istui puissa. Sademetsissa oli helppo hengittaa ja nautin monista asioista - Brunosta, elaimista, kasveista, tuulesta, auringosta, sateesta, meresta, ihmisista, lapsista, kulttuurista ja erilaisuudesta. Tarkkailtavaa on runsaasti, ja into ja halu nahda ja kokea kasvaa paivittain.

Luonnossa oleminen on vayla hengittaa taalla, vaikka huomaakin ihmisten ja luonnon valisen kuilun, kun turistit tunkeutuvat royhkeasti elamyksia hakien toisten asumussijoille ja kirjaimellisesti tallaavat alleen paikallisen elain-ja kasvikunnan. Sademetsien sisalla kuhiseva maailma kuuluu niille, jotka on tarkoitettu sinne. Kokemusten ostamiseen ja kulutusturismiin vastataan Costa Ricassa kysynnan mukaan, jota tietenkin on runsaasti. Siita kaukana pysyminen on aika hankalaa, ja yleisesti annetaan olettaa kokemusten ostamisen olevan luonnollista ja tarpeellista, vaikka olemiseen metsassa ja omatoimiseen tutkimiseen ei tarvita dollareita tai coloneita. Ihmisen noyryydessa on viela paljon saavutettavaa ennen kuin tasapaino luonnon ja ihmisten valilla voisi syntya luonnollisesti. Se mita me ollaan Brunon kanssa nahty on syventanyt paljon mun kunnioitusta luontoa kohtaan. Turismi ja isot holisevat ryhmat pelottavat elaman ympariltaan. Harmi kylla valilla olemme seisoneet kyseisessa ryhmassa ja tunteneet pettymysta ja hapeaa. On vaikea valita oikeaa tapaa lahestya luontoa, mutta luulen etta tarkkalu rauhassa ja huomiota herattamatta tai tasapainoa jarkyttamatta on paras keino tutustua sademetsan saloihin. Vastaan on tullut mita kummallisempia kasveja ja elaimia, pelottavia ja kova aanisia, kauniita ja koskettavia - jokaisessa kiehtovat yksityiskohtansa. Liskoja, lintuja, pesukarhuja, apinoita, kaimaaneja, perhosia, iguanoja ja paljon muita kavereita. Sademetsat oli tosi suuria, ja siella tuoksui kasveilta ja vahan mullalta. Sellaiselta kostealta luontohoyrylta. Nain muutaman kolibrin, ja ne naytti tosi kauniilta ja jannittavalta. Metsissa kuuluu paljon aania, linnut laulaa ja hyonteiset porraa, valilla apinat karjuu tosi pelottavasti ja uskomattoman lujaa. Vain uroksille on kehittynyt kurkkuun luu, jonka avulla ne voivat tehda sen hurjan aanen. Monia elaimia on melkein mahdoton huomata niiden suojavarin ja luontoon sulautumisen takia. Esimerkiksi Jeesus Kristus lisko (joksi sita taalla kutsutaan, kun se juoksee vetten paalla), on kirkkaan vihrea ja yleensa taysin paikallaan. Sita on taysin mahdoton huomata jos ei katso todella tarkkaan. Sitten sita alkaakin miettimaan minka kaiken ohi on kavellyt tietamatta niiden olleen ihan vieressa. Apinat tuijottaa muutamien metrien paassa paastamatta aantakaan tarkkaillen metsaan saapuvia muukalaisia. Kilpikonnien pesinta oli hyvin koskettava, yli metrin pituiset kilpikonnat tulevat kaivamaan oisin kuipan hiekkaan, johon ne laskevat munansa ja palaavat takaisin mereen. Noin 1000 munasta yksi poikanen selviaa aikuiseksi. Me naimme kuinka viiden sentin kokoinen sininen kilpikonnan poikanen syntyi ja potki tiensa rannalta mereen, tietamattomana vaaroista ja yksinaisyydesta, mutta niin innokkaana. Siina tosiaan tiivistyi elaman kauneus ja haavoittuvaisuus.

Kun palattiin San Joseen Karibian retkeltamme, eksyttiin pahasti pimeassa kaupungissa kolmeksi tunniksi. Bruno oli viela pahassa vatsataudissa ja kuumessa, joten eksyksissa olo ei ollut mikaan paras juttu. Pysahdyttiin aina tien sivuun etta han sai oksentaa rankkasateessa. Onneksi loydettiin lopulta hotelli lentokentan vieresta ja tavattiin todella mukava mies Belizesta, kenen luokse menemme ehka viela kylaan.

Meresta loytyi uskomattomia ekosyysteemeja. Korallit olivat kiehtovan kauniita kirkkaine kaloineen ja muotoineen. Korallit jakautuvat kukka-ja sulkakoralleihin ja muodostavat riutan kalkkilevien kanssa. Kalat olivat tosi varikkaita ja upeita, naimme myos muutaman ison parven. Ymparilla myos ui rauskuja ja haita, joita emme kuitenkaan Brunon kanssa onnistuneet nakemaan. Hai meidan ystavien vieressa oli puolitoista metrinen. Ihan hyva etten nahnyt haita, kun en siihen ollut valmistautunut, muuten olisivat rapylat alkaneet parskia ympariinsa ja hai hyokannyt kimppuun. Pahimpia ovat kylla barrakudat, ja onnistuin nakemaan todella ison sellaisen, yli metrin pituisen. Se naytti lihavalta ja ilkealta. Meri tuntuu uskomattomalta, kuin toiselta ulottuvuudelta, johon voi vain tirkistella ja toivoa nakevansa edes vilauksen sen salaisuuksista. Nain veneesta delfiineja, ne olivat niin rauhoittavia ja vain muutamien metrien paassa. Valilla ne teki hyppyja kaempana meista.

Brunon kanssa on turvallista, antoisaa ja ihanaa olla. On mahtavaa huomata, etta aina voi syventaa ystavyyttaan ja oppia tuntemaan toista paremmin. On helpottavaa huomata, etta matkustaessakaan meissa ei ilmene pahemmin itsepaisyytta tai riidanhaluisuutta.

Lento San Josesta Manuaguaan oli yksinkertaisesti kamala. Lennettiin pikkuruisella potkurikoneella, joka oli vuosikymmenten (tai satojen) takaa ja hyva kun pysyi ilmassa. Koko kone heittelehti, tarisi ja pomppi ilmassa. Puristin Brunon katta ja tuli ihan kuolemanpelon kyyneleet silmiin. En mielellaan koe sita enaa, ja olen onnellinen etta selvittiin hengissa. (Tosiaan noita pienia potkurikoneita putoilee, viimeksi Venezuelassa, ja jos oisin tiennyt aiemmin meidan lentavan sellaisella, en olisi mennyt koko lennolle.)

Me ollaan nyt Nicaraguassa, Granadassa, joka on todella kaunis pieni kaupunki. Me asutaan perheessa, joka on tosi mukava ja ystavallinen. Saadaan sielta kolme ruokaa paivassa ja meilla on oma huone. Perheeseen kuuluu kolme sukupolvea, ja nuorin on todella suloinen 3-vuotias tytto. Eilen alkoi espanjan tunnit, nelja tuntia paivassa oman opettajan kanssa kahdestaan, joten opin paljon ja intensiivisesti. Tama kielikoulu vaikuttaa oikein mukavalta ja ihmiset ovat avuliaita. Viela emme ole tutustuneet koulun vapaaehtoistyohon katulasten kanssa. Olen ollut sairas nyt muutaman paivan, joten energiaa ei ole paljon ja on vahan vaikea olla. Maha on tosi kipea ja oksettaa. Flunssakin on varmaan tulossa kun on niin kurkku kipea. Toivotaan, etta menee pian ohi. Valilla on niin huono olo, etta on vaikea liikkua. Brunolla on olo jo parempi, mutta valilla maha sekaisin niin kuin mulla.

Taalla tunnelma on mukavampi ja rauhallisempi kuin Costa Ricassa. Arkkitehtuuri on hyvin kaunista, ja taloja reunustaa koukerot ja muut hauskat muodot. Ovet ovat korkeita ja talot matalia. Kaduilla tuoksuu valilla hevoset ja haisee niiden lanta. Joka puolella on kauniita vareja ja vanhoja rakennuksia. Paljon kirkkoja ja kaunis keskuspuisto. Nain kun miehia ajoi pyoralla, ja niilla on niiden aiti, mummo tai tyttoystava kyydissa istumassa tangon paalla.

Olen loytanyt itselle aiheita lehtijuttuihin ja valokuvaukseen. Ne paapainottuu Guatemalaan, siella tehtyihin vakivaltarikoksiin naisia kohtaan ja mayaintiaanien lasten oikeuksiin ja koulutukseen. Kirjoitan siita lisaa kun sivistan ensin itseni alkuun.

Kohta on jo illallisen aika meidan perheen luona. Perheen aiti on kokannut hyvia poperoita meille. Ja tuorepuristettuja mehuja!

Kiitos kaikille, jotka on jaksanut kommentoida takaisin, niita on tosi mukava lukea.

Tengo que irme ahora, hasta luego y buenas noches.

-Meeri