Ensimmaiset paivat reissullamme!

Hei Kaikki! Vihdoinkin paasen kirjoittamaan tanne ja keromaan miten kaikki sujui tai ei sujunut matkamme alkuvaiheessa. Aloitan siis keskiviikosta, jolloin herasimme kello 4.30 tai mina en oikeastaan herannyt koska en ehtinyt nukahtaa oikein ollenkaan. Lahdimme lentokentalle bussilla ja istuimme alas saksalaisten ystaviemme kanssa, jotka olivat matkalla New Yorkiin. Kun erosimme, saksalainen ystavamme otti passimme ja lentolippumme vahingossa mukaan ja havisi nakyvista. Ennen kuin tajusimme mita oli tapahtunut, onneksi han loysi meidat ja antoi takaisin omaisuutemme - Tassa vaiheessa siis voimme huokaista etta meerilla ja brunolla on Suomen lentokentalla kaikki hyvin! Paasimme koneeseen ja kuulimme etta se lahtee tunnin myohassa Pariisiin, jossa meilla oli 55 minuuttia aikaa vaihtaa konetta Caracasiin. No, lentomatkan hermoilujen jalkeen ehdimmeko vai emme, saavuimme Pariisiin 10.25, ja toinen lentomme lahti kello 10.35. Siina vaiheessa mun Helsingista pyytama pariisin lentokentan kartta tuli kuvaan, ja pelasti meidat, tai niin me ainakin luultiin, kun ehdittiin juosta 5 minuutissa uuteen terminaaliin ja oltiin 10.35 koneessa Caracasiin. Hiesta markina ja helpotuksesta huojentuneita kuulimme etta kone odottaa myohassa tulleita tunnin ajan, joten mun kartalla ja meidan maratonin loppurutistuksella ei ollutkaan hitsiakaan valia. No se siita! Nukuttiin ja katsottiin pari tyhmaa leffaa koneessa ja saavuttiin tunti myohassa Caracasiin, ja odoteltiin meidan matkatavaroita yli puoli tuntia. Siina vaiheessa mun takapuolessa alko tuntua silta etta meidan matkatavarat ei ole koskaan tulossakaan, ja ei ne ollutkaan. Ne oli jaany Pariisiin ja me oltiin koko aika seisottu ison kyltin vieressa jossa luki myohastyneiden matkatavaroiden haltijoiden nimet eli joukossa oli isolla mun nimi. Sitten me hakeuduttiin huonolla espanjalla taksiin ja tiedettiin sen kestavan meidan majapaikkaan (mista ei kylla ollut mitaan hajua muuta kuin osoite) noin 40 minuuttia. No, siina sita tuli istuttua vasyneena ja nalkaisena lahes kolme tuntia ruuhkan takia. Valtavat automeret vaan seisoo ja saastuttaa, eika mikaan liiku mihinkaan. Kun paastiin majapaikkaan, Carola otti meidat tosi vieraanvaraisesti vastaan ja alue oli turvallisin koko Caracasissa. Kaytiin viela syomasssa meidan Carolan kanssa ja saatiin kuunnella ylaluokkasen ja luokkatietoisen typeria mielipiteita. Han oli oikein mukava ja ystavallinen, mutta maalmankatsomuksessa meilla ei valttamatta ollut kamalasti jaettavaa. Seuraavana yona ei kamalasti nukuttu, kun olimme niin vasyneita etta ei saatu enaa edes unta. Seuraavana aamuna meidat vietiin vuorille vietavalle hissille, ja matka sinne oli paata huimaavan upea. Vuori oli n. kolme kilometria korkea ja paasimme koko matkan sinne hiihtohissin tapaisella laitteella. Maisemat olivat niin kauniita, ja vuoret olivat yltapaalta sademetsan peitossa. Kun luuli saavuttavansa huipun, olikin vasta keskivaiheessa ja matka jatkui viela pilviin saakka. Siella me lahdettiin kavelemaan pienta kylaa kohti, mutta viiden kilsan jalkeen oltiin vahan eksyksissa ja taivaalta alkoi sataa sankosta kaatamalla, ja me kastuttiin muutamassa minuutissa litimariksi. Juostiin kilsan verran ylamakeen lahimpaan ravintolaan ja juotiin teeta ja kuivateltiin. Sitten me saatiin autokyyti takas hissille ja mentiin alas takaisin, jossa odotettiin tunnin verran kyytia takaisin majapaikalle. Meita hakemaan tuli Carolan ystava Reina, joka halusi vieda meidat syomaan jollekin tietylle alueelle, jonne oli kamalat ruuhkat ja me paadyttiin ostoskeskukseen, jossa ei kaynyt visa-kortti, ja me hadin tuskin saatiin syotavaa. Oltiin hieman artyneita ja todella vasyneita retkesta vuorille, mutta ei kehdattu valittaa. Kuunneltiin Reinan, joka myos erosi mielipiteiltaan meista aika radikaalista, juttuja nelja tuntia ja meita tosiaan alkoi vahan kyllastyttamaan. Kotiin paastyamme Carolan kamppis Jose Gabriel halusi vieda meidat viimeisen illan kunniaksi kaljalle, ja sanoimme etta voimme lahtea ihan hetkeksi ja ihan lahelle. Han vei meidat kauas ja pitkaksi aikaa, ja kittasi kaljaa meidan juodessa mehua, eika halunnut lahtea ei millaan. No parin tunnin jalkeen paastiin kotiin eika seuraava yokaan mennyt hyvin, nukuttiin alle nelja tuntia. Seuraavana aamuna olo oli aika kamala kun vasymys todella tunki paalle ja kaikki tuntui raskaalta. Jose gabriel halusi vieda meidat kamalalle countryclubille syomaan ja siella jatkui ylaluokkaisimman urpoimmat jutut ja ylimielisin kaytos. Aloimme olla korviamme myoten taynna naita "ystaviamme" ja tilasimme taksin nopeasti lentokentalle. Kuski oli hullu tai/ja ainessa, ja ajoi 30 minuutissa lentokentalle ajaen puolelta toisella ja kaistalla jota ei ollut olemassakaan. Hengissa pysyttiin ja lentokentalla odotettiin kuusi tuntia, koska me oltiin valmistauduttu ruuhkaan, jota ei sitten ollutkaan. Aika kavi hyvin pitkaksi ja lentokin oli kaksi tuntia myohassa, koska lentokapteenin mukaan Chavezin hallitus halusi tarkistaa kaikki matkatavarat yksitellen huumeiden takia. Costa Ricaan saavuttuamme oltiin nyt kypsyneita matkustamiseen ja edelleen hyvin vasyneita, onneksi paastiin hostelliin uuden ystavamme Melanien kanssa ja nukuimme hyvin! Tanaan herattyamme olo on jo paljon parempi, kavimme juuri syomassa ja tulimme kirjoittamaan internetiin. Ulkona sataa kaatamalla ja salamoi. Huomenna lahdemme retkelle tulivuorelle ja luonnonpuistoon. Kerataan taa yo viela voimia.
Me ollaan tyytyvaisia ja onnellisia, ja erittain innoissamme kaikesta. Alun vasymys ja odotukset on onneksi takanapain!

10 paivan paasta lahdetaan Nicaraguaan, jota odotetaan paljon. Siella meilla lakaa heti kielikou, jota jatkuu kolme viikkoa. Paikan nimi on Casa Xalteva on sosiaalityota tekeva organisaatio, joka yhdistaa kielikoulun ja lasten orpokodin ja oppimiskeskuksen. Siella me tehdaan sitten myos kaikkea vapaaehtoisina lasten kanssa. Meilla on myos hyva kontakti Nicaraguassa, Larissa Bruun, joka kirjoittaa Kumppani- lehteen. Han auttaa meita saamaan lisaa kontakteja ja tutustuttaa paikallisiin kansalaisjarjestoihin. Aiomme tutkia Sandanistien ja Contrien nykysyhdetta, ja uutta, hyvin pienikokoista ystavyysliiketta, jolla muutamat haluavat hellittaa sisallissodan tuomaa jannitetta contrien ja sandanistien valilla. Meilla on paljon suunnitelmia lehti-juttuja varten, josta kerron myohemmin enemman! Me suunnitellaan myos valokuvanayttelya, johon tulisi myos paljon tekstia.

Kirjoittakaa kaikki takaisin, ja kertokaa omat kuulumisenne! Meilla menee kaikin puolin loistavasti ja turvallisesti. Kaikki on niin hyvin kahdestaan. Paljon halauksia!

Meeri