Olemme Isla de Ometepella Lago de Nicaraguassa. Kielikoulu Granadassa loppui viime viikolla ja saimme irti paljon opetuksesta. Ymmarran melkein kaiken mita ymparilla puhutaan, mutta omiin monimutkaisiin lauseisiin tarvitsen viela vahan rohkeutta ja tietoa lisaa. Tapasimme kielikoulussa myos kaksi kanadalaista, joiden kanssa matkustamme nyt taalla saarella. Toinen on elakkeelle jaanyt mies, vanha opettaja. Ja toinen todella mukava ymparistoihminen, alle kolmenkymmenen. Tullaan todella hyvin toimeen. Vietettiin toissapaiva ja eilinen todella kauniilla rannalla Tyynenmeren puolella, aallot olivat hurjia, muttei onneksi virtauksia ollut. Nahtiin myos delfiineja uidessa, ja paljon kaloja. Bruno on myos aikamoinen aaltomestari.
Nyt ollaan siis saarella, jossa on yhteensa noin 45 000 asukasta ja kaksi suurta tulivuorta. Ihmiset ovat paljon ystavallisempia ja yovymme mukavan perheen luona, jotka pitavat pienta hostellia. On mukavaa tukea heidan pienta bisnestaan, perhe vaikuttaa vahalla rahalla toimeentulevilta. Ollaan kyllastytty amerikkalaisten omistamiin kaupunkihostelleihin, joissa he kayttavat paikallisia halpatyovoimana. Ulkomaalaisten omistamat kiinteistot ja niista johtuva kilpailu nostavat talojen ja tonttien hintaa niin korkeiksi, ettei paikallisilla ole varaa ostaa enaa taloa omasta maastaan.
Taalla saarella voin ottaa valokuvia paljon paremmin, ja ymparisto vaikuttaa enemman vastaanottavaisemalta kuin Granadassa. Ihmiset tuntuvat avulialta ja tulevat juttelemaan kadulla. Kadut on myos taynna hevosia, lehmia, kanoja, koiria ja possuja. Paasen varmaan jossain vaiheessa hepan selkaan. Tanaan pitelin kesya papukaijaa kadessa. Loysin sen perheen takapihalta. Meilla ois tarkoitus menna loppuviikosta luomutilalle vapaaehtoisiksi, ja tehdaan ehka haastattelu siita.
Kiitos aidille viela ajatuksistasi Jokelan murhista. Kirjoitat niin viisaasti. Kaikki lauseistasi ovat todella tarkeita huomioita, ja luulen, etta itse kukin Suomessa on alkanut miettimaan yha syvemmin ja vakavammin kodin ja koulun merkitysta kasvatuksessa. Televisiosta ja tietokoneista on tullut itsestaanselvyyksia, niiden kayttoaika on harvoin rajoitettu ja niista tehdaan sosiaalisia virikkeita oikeiden elavien ihmisten tai elainten tilalle. Se tuntuu niin vieraalta ja surulliselta, kuinka helppoa niilla muun maailman korvaaminen on, ja nykypaivana jopa luonnollista. Itse muistan kun mua koulukiusattiin kuudennella ja pelasin tietokonepeleja ylakerran pikkuhuoneessa. Aika kului nopeammin ja pelien pelaaminen tuntui vuorovaikutukselliselta. Pelaaminen oli huono korvike ystaville, mutta korvike kuitenkin, ja sen arvo kasvoi pelatessani enemman. Kun peli reagoi pelaajan tekemiin siirtoihin ja ajatuksiin, se muuttuu todellisuuden simulaatioksi. Pelien vaaristyneet ja vakivaltaiset maailmat muuttavat kayttaytymis- ja ajatusmalleja. Luonnolliset pelot, mita lapsi tuntee katsoessaan aseita, tappamista, kiduttamista ja kaikenlaista vakivaltaa, katoavat niihin tottuessa, ja pelin mahdollistaessa voittaa nuo pelot, lapsi osaa kayttaa valtaa itsessaan luonnollisia olotiloja, kuten pelkoa, vastaan. Puhuimme juuri Brunon kanssa, kuinka pelit ovat osa kulttuuriamme, ne kertovat tasa-arvottomasta ja heikoimpia syrjivasta yhteiskunnastamme. Pelien maailmat oikeutetaan tata vaarytta vastaan taistelemalla, kuten virkavalta tappaa rikollisia tai "terroristeja", tai ihmiset tappavat orkkeja tai muita vihollisia. Vakivaltapeleissa lapselle tarjotaan tarjottimella vaihvihkaa moraalinen oikea ja vaara, joka perustuu luonnottomaan ja sairaaseen vallanjakoon hyvien ja pahojen valille. Jokelan tappaja oli kuulemma koulukiusattu, luultavasti juuri sen takia syrjaytynyt, ja tahtoi elimoinoida epasopivat, eli "vaarat" tai "pahat" pois maailmasta. Han oli valmis kuolemaan asiansa puolesta hyvana ja oikeana, tajuamatta olleensa muiden silmissa kaikkea muuta. Henkinen vakivalta, mita haneen luultavasti kohdistettiin, purkautui aarimmilleen vietyna vallantunteena, kostona ja halveksuntana.
Kirjoitan loppuviikosta lisaa, lahdemme kiertamaan saarta ja valloitamme vuoret, lassoamme hevoset ja siita ensi kerralla enemman.
-Meeri
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Mo,
Mukava kuulla että olette päässeet rauhallisempaan paikkaan ja alkumatkan stressaaminen ja kaaos on vaihtunut rauhallisemmaksi turismiksi - relausta tarvitaan aina. Olisi muuten kiva kuulla millaisia sanomalehtiä ja millaista tv-settiä siellä on, lukevatko ihmiset paljon lehtiä ja miten asioista ja uutisista keskustellaan...
Jokelan koulusurmista ihan lyhyttä asiaa, opettajankoulutuslaitoksella tätä onkin puitu jo eri suuntiin kovasti. Suomalainen yhteiskunta on taas löytänyt yhteisöllisyyden, viikoksi tai kuukaudeksi. On vain jotenkin perverssiä että se tapahtuu aina surun tai kaupallisten massajuhlien (jota urheilukin nykyään valitettavasti on) kautta, ei arkisesti, päivittäin, kortteleittain, kunnittain ja perheittäin.
Mitä kirjoitat peleistä on pitkälle totta, mutta internetin, television, elokuvien ja rock'n'rollin syyttäminen sivuuttaa mielestäni itse asian - Suomalaisen yhteiskunnan pirstaloitumisen ja nöyrän alistumisen uusliberalismin markkinavetoisten arvojen edessä. Jokela on vain yksi surullinen esimerkki tästä, tragedia tapahtuu ympärillämme joka päivä toivonsa menettäneissä ihmisissä jotka eivät enää voi uskoa mahdollisuuksiinsa päättää elämästään ja yhteiskunnastaan. Eritoten lapset ja nuoret jotka havahtuvat - ei, kasvatetaan - tähän yhteiskunnalliseen toivottomuuteen ovat tragedia.
Siispä duurisemmalla nootilla lopettaakseni: Viva la revolucion, kaikesta huolimatta tai juuri siksi... Jaksamista ja hyviä otoksia Tyynestä valtamerestä ja sen äärellä asuvista ihmisistä!
-antti
Heipä hei rakkaat Meeri ja Bruno,
Lueskelen sillöin tällöin blogianne, pitää kai kirjoittaakin, että tiedätte olevanne lähelläni ja mielessäni.
Jokelaan liittyen ajattelen omalta kohdaltani siten, että olen saanut kokea yhteisöllisyyttä ja perheellistä rakkautta Pypeltä ja koko Jäntin perheeltä niin vaikeina kuin hyvinäkin aikoina. Olen onnellinen siitä, että olen tuntenut teidät kaikki niin monta vuotta!
Täällä juuri tänään aurinko paistaa ja on pakkasta, pihallani on punainen jäätynyt ruusu. Eilen paiskoi räntää mustalta taivaalta koko päivän. Ihana ajatella teitä lämmössä, Meeriä papukaija kädessä.
rakkaudella Paula
Hei pitkästä aikaa kultaiset!
Kiitos blogistanne!!
On jännittävää on huomata, miten yhden (tai kahden) ihmisen tekemä matka voi vaikuttaa aivan muualla sijaitsevaan ihmiseen (tai siis ihmisiin). Teillä on niin hieno tapa kohdata kaikki tuo, mistä kerrotte täällä ja taito välittää se eteen päin. Se saa ainakin minut miettimään aika lailla sitä, mitä tämä elämä oikeastaan on. Missä me olemme. Minun tuskin tarvitsee huolehtia ja vannottaa teitä säilyttämään tuo herkkyys, tarkkaavaisuus ja lämpö. Se kasvaa teissä sisällä eikä irtoaisi missään pesussa!
Olen tässä surffaillut netissä ja koittanut vihdoin päättää, mihin maaan ja kaupunkiin ja yliopistoon haen vaihtoon ensi vuonna. Olen edelleen harkinnut Managuan jotain yliopistoa Nicaraguassa. Siellä voisi opiskella kansainvälisiä suhteita ja diplomatiaa. Chilessä oli oikeastaan yksi lempparikohde, mutta sinne meneminen tulisi aivan tolkuttoman kalliiksi. Buenos Aires on kieltämättä aika vahvoilla, vaikkei se paikkana sinänsä tunnukaan niin originaalilta: iso ja moderni. Siellä olisi tosi erittäin hyvä yliopisto. Pitäisi vähitellen päättää... Onko se Nicaragua naiselle vaarallinen kuten teidän mukaan Guatemala?? Olisi kiinnostavaa tietää. Joka tapauksessa haluan opiskella joko kansainvälisiä suhteita tai psykologiaa vaihdossa. Ja latinalaisen amerikan historiaa ja politiikkaa.
Tänä viikonloppuna olen miettinyt kovasti asioita. Opinnot tuntuvat jotenkin turhilta ja maailma liian isolta, jotta osaisin päättää, mihin tarttua. Varmaan paras neuvo navigointiin on, että elää niin, ettei tarvitse katua mitään. Ja että tunnustaa sen, miten pienen palasen yksi ihminen voi ymmärtää.Yritän olla nöyrä.
On kamala ikävä ja tyhjä olo, kun tärkeät ihmiset ovat poissa.
Rakkaat terveiset ja rutistukset ja kamalasti lämpimiä ajatuksia!
t. Sofia
Moi!
Matka näyttäytyy blogissa antoisalta. Hienoa, että selvisitte alkuvaikeuksista! Kuulosti tutulta tuo passien kanssa sählääminen. Paikallinen mediatilanne kiinnostaa minuakin, siitä olisi hieno saada jotain pientä katsausta. Muuten ollaan pelkän ZNetin varassa.
Suomeen hetkeksi. Jokela on ollut aikamoinen yhteiskunnallisen keskustelun herättäjä – ei pelkästään koulutuksessa. On kyllä erikoista, että tärkeät asiat nousevat keskusteluun vasta tilanteen kriisiytyessä. Jokelan tapauksessa on yksi usein ohitettu konkreettinen pointti, joka liittyy oppilashuoltoon. Suomessa on keskimäärin erinomainen oppilaiden hyvinvoinnin seuranta. Terveydenhoitopalveluita saa monipuolisesti ja säännöllisesti jopa omassa koulurakennuksessa.
Oppilaanhuollon tärkeänä osana on koulupsykologien ja sosiaalityöntekijöiden toiminta, jolla pyritään opettajien kanssa ehkäisemään oppilaiden syrjäytyminen havaitsemalla ongelmat hyvissä ajoin. Juuri tänään oli Hesarissa lyhyt uutinen, jossa pääpointtina oli suomalaisten (yläkoulujen) rehtorien tietämättömyys koulujensa oppilashuollon tilanteesta. Tilanne voisi siis olla parempikin. Suomessa oppilashuolto ei jaksa pitää huolta lukioikäisiin asti vaan jo yläkoulun puolella oppilaiden suhde kouluun "laitostuu". Suurissa kouluissa yksittäinen kuraattori saa asiakkaikseen lähes pelkästään vapaaehtoisia ja ryhmänohjaajien löytöjä.
Lapset ja nuoret ovat teknisesti taitavia uusmedian käyttäjiä, ja sosiaaliset ympäristöt usein eri muodoissaan kytkeytyvät myös nettiin. Myös pahoinvointi näkyy näillä kanavilla joissain tapauksissa herkemmin, kuin perinteisissä vuorovaikutustilanteissa. Netissä on helpompi olla "anonyymisti" oma itsensä. Vanhemmilla ja koululla on suuri vastuu olla perillä lastensa hyvinvoinnista ja mediakasvatuksesta. Ei mikään helppo homma, siksi aiheesta teenkin kandin työtä tässä samalla! Perusreseptejä on tilanteen parantamiseen silti monia. Vanhempien läsnäolo ja ohjaus kotona ja sitä myöten myös uusmedian käytössä. "Lapsi tarvitsee aikuisen myös netissä." (Jauhiainen, 2007)
Juuri kävelin ilman hanskoja lähikaupalta kotiin reilujen kantamusten kera, ulkona muutama aste pakkasta ja reipas viima. Kävellessä tuli mieleen teidän matka ja blogi, joten vihdoin sain tänne vähän kirjoiteltua. Rentoa meininkiä ja tsemppiä sinne melko kauas!
Rakkaat matkalaiset
Onneksi olette päässeet turvallisesti Guatemalaan pitkän bussimatkan jälkeen! Nyt olette ilmeisesti Atitlan-järven tuntumassa. Haluttaisi niin kovasti kuulla lisää matkastanne. Kunhan jaksatte ja kerkiätte... Ja Bruno myös, ollaan juteltu mailissa että on ihan jees kirjoitella myös englanniksi.
Täällä Kuusamossa talvi on jo näyttänyt kylmempiä kasvoja, välillä kävi - 20:ssä. Minulla oli viime viikon lopulla yksi luontokuvaesitys esimiehille, värkkäsin siihen uudelleen kuvat ja kuviin sopivan musiikin. Saatte sitten nähdä sen kuvashown kunhan pääsette tänne.
Nauttikaahan olostanne. Katsoin netistä muutamia kuvia Atitlan-järven ympäristöstä, onpa siellä tosi upeita maisemia. Kuvaattehan niitäkin niin että teitä ihmisiäkin on niissä mukana! Ja toivottavasti saatte kutella myös paikallisten kanssa.
Olette niin usein mielessä
Varjelusta
t. Paula-äiti
Lähetä kommentti